Sain muutama viikonloppu sitten pannarivillityksen ja päätin kokeilla samalla kertaa yhtä suolaista ja yhtä makeaa ohjetta. Suolaiseksi valikoitui tällä kertaa K-RuokaPirkasta bongaamani jauheliha-porkkanapannari. Muokkasin alkuperäistä ohjetta hieman käyttämällä rasvatonta maitoa, täysjyvävehnäjauhoja ja vähärasvaista paistijauhelihaa. Pannari olisi minun mieleeni saanut olla vielä porkkanaisempaa ja mikäli teen tätä uudestaan, niin lisään luultavasti taikinaan itse porkkanaraastetta.
(1 pellillinen)
1 pkt (500g) Pirkka Luomu -porkkanasosetta
5 dl rasvatonta maitoa
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
3 kananmunaa
2 rkl rypsiöljyä
Jauhelihaseos:
400 g vähärasvaista paistijauhelihaa
1 sipuli
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
Tarjoiluun:
tuoretta salaattia (esim. vihreää salaattia, kurkkua ja tomaattia) tai puolukkasurvosta
Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään. Anna taikinan turvota 15-20 minuuttia. Hienonna sipuli. Ruskista jauheliha pannulla. Lisää joukkoon pilkottu sipuli ja mausta jauheliha. Levitä jauhelihaseos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kaada päälle taikina. Paista 225 asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Tarjoa esim. salaatin tai puolukkasurvoksen kanssa.

Vaikuttaapa herkulliselta. Tällaisia suolaisia pannareita pitäisi kyllä harrastaa enemmän - sopii varmasti esim. iltapalaksi vallan mainiosti :)
VastaaPoista