Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pullat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pullat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Kanelipullat



Samalla kun tein viikonloppuna pähkinäsuklaapullia, sain idean tehdä puolesta taikinasta perinteisiä kanelipullia. Nämä pullat on tehty ihan omasta muistista, niin kuin äiti aina teki kanelipullat. Taikina on tehty vähän runsaskuituisemmaksi niin, että käytin puolet jauhoista tavallisia ja puolet täysjyvävehnäjauhoja. Taikina onnistuikin tällä kertaa hyvin, eikä koostumus kärsinyt täysjyvävehnäjauhoista.

(5-6 pellillistä)
5 dl rasvatonta maitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1/2 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 g voita tai margariinia
n. 15 dl vehnäjauhoja (tai 7 1/2 dl tavallisia vehnäjauhoja + 7 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja)

Täyte:
n. 75 g voita/margariinia
sokeria
kanelia

Voiteluun:
1 muna

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää jauhoja pienissä erissä ensin noin 11 dl verran. Sekoita. Sulata voi/margariini ja lisää taikinan joukkoon. Lisää tämän jälkeen vielä loput jauhoista. Vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia. Vaivaa kohonneesta taikinasta ensin ilmakuplat pois ja jaa se sitten kahteen osaan. Käsittele yksi puolikas kerrallaan. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä noin 30x80 cm kokoiseksi levyksi. Sulata voita sen verran, että se pehmenee ja on helppo levittää. Levitä se sitten kauttaaltaan koko taikinalle. Ripottele päälle sokeria ja reilusti kanelia. Kieritä taikina rullalle ja nipistä saumakohdasta tiukasti umpeen. Leikkaa noin 2 cm paksuiksi paloiksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota vielä 10 minuuttia leivinliinan alla. Voitele munalla. Paista 200-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia, niin että pullat saavat hieman väriä.



















































maanantai 9. maaliskuuta 2009

Pähkinäsuklaapullat




Viikonloppuna piti tietysti päästä kokeilemaan jotain uutta leipomisreseptiäkin ja stressintäyteisen tenttiviikon jälkeen teki mieli näitä Kinuskikissan pähkinäsuklaapullia (hitusen kevennettynä versiona). Ja oli hyvvee! :) Mieskin rakastu näihin, vaikka luulinkin hänen pitävän näitä liian makeina. Tein samalla pieniä kokeiluja pullataikinan suhteen. Koska laskiaispullaepisodi meni niin kuin meni, päätin nyt tehdä kaksi eri taikinaa (kokeilumielessä!), joihin toisesta laitoin pelkkiä tavallisia vehnäjauhoja (tämä pähkinäsuklaapullien ohje) ja toiseen taikinaan (kanelipullat) laitoin puolet tavallisia ja puolet täysjyvävehnäjauhoja. Myös jälkimmäinen onnistui aivan erinomaisesti. Jopa äitini myönsi, ettei täysjyväjauhoja huomannut enää taikinan koostumuksessa. Itse tein tällä kertaa taikinaa yhteensä 15 desilitrasta jauhoja. Eli 7,5 desilitraa/taikina. Laitan tähän nyt kuitenkin taikinan ohjeen sen mukaan, jos tekisi vain yhden taikinan.

(5-6 pellillistä)

Taikina:
5 dl rasvatonta maitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1/2 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 g voita tai margariinia
n. 15 dl vehnäjauhoja (tai 7,5 dl tavallisia vehnäjauhoja + 7,5 dl täysjyvävehnäjauhoja)

Täyte:
Pähkinäsuklaalevitettä (esim. Nutella)

Voiteluun:
1 muna


Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää jauhoja pienissä erissä ensin noin 11 dl verran. Sekoita. Sulata voi/margariini ja lisää taikinan joukkoon. Lisää tämän jälkeen vielä loput jauhoista. Vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia. Vaivaa kohonneesta taikinasta ensin ilmakuplat pois ja jaa se sitten kahteen osaan. Käsittele yksi puolikas kerrallaan. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä noin 30x80 cm kokoiseksi levyksi. Levitä pinnalle pähkinäsuklaalevitettä. Kieritä taikina rullalle ja nipistä saumakohdasta tiukasti umpeen. Leikkaa noin 2 cm paksuiksi paloiksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota vielä 10 minuuttia leivinliinan alla. Voitele munalla. Paista 200-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia, niin että pullat saavat hieman väriä.














































































perjantai 20. helmikuuta 2009

Laskiaispullat




Tein tänään elämäni ensimmäisen pullataikinan. Uskokaa tai älkää. :D Ja kokeiluntapainen oli tuloskin. Korvasin kaikki vehnäjauhot täysjyvävehnäjauholla, joten pullasta tuli melko "ruokaisa". Päätin kokeilla korvata seuraavalla kerralla vain puolet, josko koostumuksesta tulisi silloin vähän pullamaisempi. Otin pohjaksi Maku-lehden reseptin ja muokkasin sitä kevyemmäksi. Lisäksi tein vain puolikkaan taikinan, josta riitti kuitenkin viemisiä myös vanhemmilleni.

(6 jättipullaa)
2 1/2 dl rasvatonta maitoa
25 g hiivaa
1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1 tl kardemummaa
1/2 muna
n.6 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata täysjyvävehnäjauhoilla)
75 g voita

Voiteluun:
1/2 muna

Väliin:
1/2 dl vadelmahilloa
1 dl kuohukermaa
1/2 rkl sokeria
1/2 tl vanilliinisokeria

Koristeeksi:
tomusokeria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, suola, kardemumma, puolikas muna ja osa vehnäjauhoista. Säästä toinen puolikas munasta voitelua varten. Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa taikina pehmeäksi ja kimmoisaksi. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Peitä taikinakulho leivinliinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa noin puoli tuntia. Jaa kohonnut taikina paloiksi ja pyörittele ne pulliksi leivinpaperin päälle. Anna kohota vielä hetki. Voitele kohonneet pullat jäljelle jääneellä puolikkaalla munalla. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarkkaile pullia ja tarvittaessa siirrä ne paistumaan uunin alaosaan ja vähennä uunin lämpöä. Jäähdytä ritilällä tms. viileämmällä alustalla. Leikkaa jäähtyneiden pullien hattuosa pois ja lusikoi pohjien keskelle hillosilmät. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla sekä vanilliinisokerilla. Pursota kermavaahto hillon ympärille. Kokoa pullat ja siivilöi pullien päälle koristeeksi vielä vähän tomusokeria.