Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalaruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalaruoat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Sweet&Sour tonnikalarisotto



Risotto on hyvä keksintö siinä mielessä, että se on helppotekoinen ja helposti muokattavissa jokaisen omaan makuun sopivaksi. Tässä ensimmäinen versio, jota itse kokeilin alkuviikosta.

6 dl vettä
1,5 rkl kasvisfondia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 dl risottoriisiä
1 sitruunan mehu
öljyä
parmesaania raastettuna
2 prk Sweet&Sour tonnikalaa
1 prk ananaspaloja tai tuoretta ananasta paloiteltuna
1 pss hernemaissipaprikaa (pakaste)
suolaa

Pilko sipulit ja kuullota niitä kattilassa tilkassa öljyä. Kuumenna toisessa kattilassa kasvisliemi ja pidä se lämpimänä (anna lieden olla koko ajan miedolla lämmöllä). Lisää sipulien joukkoon riisi ja kuullota hetken aikaa. Purista sitruunan mehu ja lisää se ja osa kasvisliemestä riisien joukkoon. Sekoita kunnes neste on imeytynyt. Mausta suolalla. Lisää nestettä vähän kerrallaan ja sekoita kunnes neste on taas imeytynyt. Jatka näin, kunnes riisi on kypsää. Lisää lopuksi sekaan raastettu parmesaani, valutettu tonnikala ja hernemaissipaprika. Sekoita ja anna muhia kannen alla muutama minuutti.


tiistai 17. maaliskuuta 2009

Silakka-kasvislaatikko




Katsoin pitkästä aikaa televisiosta Kotikokit -ohjelmaa, jossa oli tällä kertaa teemana silakat. Niistä tehtiin jos jonkinlaista ruokalajia ja päätin kokeilla tätä silakka-kasvislaatikon reseptiä, kun paikallisessa Citymarketissa oli vielä sopivasti silakkafileet tarjouksessa. En ole aikaisemmin valmistanut silakkaakaan, mutta helppoahan se oli, kun silakkafileet ovat valmiita käytettäviksi ihan sellaisenaan. Tein hieman isomman satsin kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten ajattelin lisätä myös munamaidon määrää (5 dl maitoa ja 2 kananmunaa), totesin kuitenkin ruoasta tulevan tällöin liian "vetistä" (nestettä on liikaa) ja laitoinkin tähän ohjeeseen munamaidon alkuperäisessä suhteessa. Jätin ohjeesta pois tillin, mutta mikäli siitä sattuu pitämään, voi sen lisätä ohjeeseen.

400-500 g silakkafileitä
4 tomaattia
1 isohko kesäkurpitsa
3 kananmunaa
4-5 isoa perunaa
kevyt juustoraastetta
suolaa
valkopippuria
öljyä

Munamaito:
3 dl rasvatonta maitoa
2 kananmunaa
suolaa
valkopippuria

Keitä perunat ja kananmunat. Öljyä uunivuoka. Lähde tällä välin kasaamaan laatikkoa kerroksittain. Pese ja viipaloi kesäkurpitsa. Lado pohjimmaiseksi puolet kesäkurpitsan viipaleista. Laita niiden päälle tomaattiviipaleet sekä hieman juustoraastetta. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lado seuraavaksi puolet silakkafileistä. Silakkafileet ovat valmiita ihan sellaisenaan, kun ne ostaa kalatiskiltä. Murskaa keitetyt perunat ja kananmunat haarukalla ja sekoita ne toisiinsa. Kaada peruna-kananmunaseos silakkafileiden päälle. Lado toinen kerros silakkafileitä. Valmista munamaito ja kaada se vuokaan. Ripottele päälle vielä juustoraastetta ja paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.






































































































tiistai 3. maaliskuuta 2009

Tonnikalapasta




Ja lisää mökillä tehtyjä ruokia, joista en osaa vielä poistaa tuota "ihanaa" muoviliinaa taustalta. :D Tämä tonnikalapasta on mielestäni kaukana usein opiskelijaruoaksi mielletystä ruokalajista. Siksi kai olenkin tehnyt sitä jo useamman kerran. Alkuperäinen resepti löytyy K-RuokaPirkasta.

(3-4 annosta)
1 sipuli
öljyä
2-3 tlk tonnikalaa vedessä
1 tlk (500 g) tomaattimurskaa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
n. 1 dl Valio täyteläinen ruoka -kermaa (rasvaa 2 %)
tuoretta basilikaa

Päälle:
parmesaania raastettuna

Lisäksi:
1 dl pennepastaa/syöjä

Keitä pasta ohjeen mukaan. Hienonna sipuli ja kuullota sitä hetki öljyssä. Lisää valutetut tonnikalat ja tomaattimurska. Mausta kastike suolalla ja pippurilla. Anna paistua hetken. Lisää lopuksi ruokakerma ja hienonnettu basilika. Kaada kastike pastan päälle. Koristele raastetulla parmesaanilla ja tuoreilla basilikan lehdillä.


lauantai 21. helmikuuta 2009

Pestokuorrutettu uunilohi



Seikkailin tässä kuluneella viikolla taas erilaisilla ruokablogeilla ja positiiviseksi yllätykseksi osoittautui etenkin Pippurimyllyn blogi, jossa oli monta aivan minunnäköistäni reseptiä. Sieltä otin idean myös tähän pestokuorrutettuun loheen, jota tarjosin juuressoseen (ks. resepti erikseen) kanssa. Ehdottomasti parasta maistamaani uunilohta tähän mennessä! Punaisen peston aurinkokuivattu tomaatti ja uusi tuttavuuteni parmesaanijuusto antoivat lohelle ihanan uudenlaisen maun verrattuna aivan perinteiseen uuniloheen.

(4 annosta)
600-700 g lohifilee
1 prk (90 g) punaista pestoa
n. 75 g parmesaania raastettuna

Raasta parmesaanijuusto. Sekoita pesto ja osa parmesaanista keskenään. Lusikoi tasainen kerros lohifileen pintaan ja ripottele loput parmesaaniraasteesta kuorrutteen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.







































maanantai 16. helmikuuta 2009

Välimeren kalakeitto





Kalakeittoa nopeasti ja helposti. Mikäli keitosta haluaa ruokaisampaa, siihen voi lisätä joukkoon esimerkiksi täysjyväpastaa. Alkuperäinen ohje on Maku -lehdestä.

1 l vettä
3 rkl kalafondia
1 ps (450 g) Pirkka grillattuja välimeren vihanneksia (pakaste)
2 rkl pestoa
4 dl (n. 350 g) kirjolohikuutioita

Kuumenna vesi kattilassa. Lisää kalafondi ja vihannekset. Anna kiehahtaa. Mausta pestokastikkeella ja lisää kirjolohikuutiot. Anna kalan kypsyä miedolla lämmöllä vielä noin 5 minuuttia.

torstai 12. helmikuuta 2009

Tonnikalapaistos


Uuniruoat on siitä mukavia, että ne on helppotekoisia ja niistä riittää syömistä usealle päivälle. Kokeilin tällä kertaa Reseptirosvon ohjetta tonnikalapaistokseen ja muuntelin sitä jälleen hieman sen mukaan, mitä kaapista sattui löytymään. Itse jäin kaipaamaan paistokseen vähän lisää nestettä, paistoksesta tuli enemmän mieleen uunissa valmistettu risotto. Mutta hyvää oli ja valkosipuli antoi potkua tähänkin ruokaan.

3 dl Myllyn paras Riisi+Ohra
n. 1 l vettä keittämiseen
3 rkl kalafondia
1 purjosipuli
4-6 valkosipulinkynttä
2 tlk tonnikalaa vedessä
n. 300 g maustamatonta vähärasvaista raejuustoa
1 tl mustapippuria
1 pss hernemaissipaprikaa
2-3 dl kevyttä juustoraastetta

Keitä Riisi+Ohra kypsäksi kalaliemessä ohjeen mukaan eli noin 20 minuuttia. Hienonna purjosipuli ja valkosipulin kynnet. Sekoita kaikki ainekset (paitsi juustoraaste) keskenään isoon, voideltuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200-asteisessa uunissa reilu 30 minuuttia.