tiistai 17. maaliskuuta 2009

Silakka-kasvislaatikko




Katsoin pitkästä aikaa televisiosta Kotikokit -ohjelmaa, jossa oli tällä kertaa teemana silakat. Niistä tehtiin jos jonkinlaista ruokalajia ja päätin kokeilla tätä silakka-kasvislaatikon reseptiä, kun paikallisessa Citymarketissa oli vielä sopivasti silakkafileet tarjouksessa. En ole aikaisemmin valmistanut silakkaakaan, mutta helppoahan se oli, kun silakkafileet ovat valmiita käytettäviksi ihan sellaisenaan. Tein hieman isomman satsin kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten ajattelin lisätä myös munamaidon määrää (5 dl maitoa ja 2 kananmunaa), totesin kuitenkin ruoasta tulevan tällöin liian "vetistä" (nestettä on liikaa) ja laitoinkin tähän ohjeeseen munamaidon alkuperäisessä suhteessa. Jätin ohjeesta pois tillin, mutta mikäli siitä sattuu pitämään, voi sen lisätä ohjeeseen.

400-500 g silakkafileitä
4 tomaattia
1 isohko kesäkurpitsa
3 kananmunaa
4-5 isoa perunaa
kevyt juustoraastetta
suolaa
valkopippuria
öljyä

Munamaito:
3 dl rasvatonta maitoa
2 kananmunaa
suolaa
valkopippuria

Keitä perunat ja kananmunat. Öljyä uunivuoka. Lähde tällä välin kasaamaan laatikkoa kerroksittain. Pese ja viipaloi kesäkurpitsa. Lado pohjimmaiseksi puolet kesäkurpitsan viipaleista. Laita niiden päälle tomaattiviipaleet sekä hieman juustoraastetta. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lado seuraavaksi puolet silakkafileistä. Silakkafileet ovat valmiita ihan sellaisenaan, kun ne ostaa kalatiskiltä. Murskaa keitetyt perunat ja kananmunat haarukalla ja sekoita ne toisiinsa. Kaada peruna-kananmunaseos silakkafileiden päälle. Lado toinen kerros silakkafileitä. Valmista munamaito ja kaada se vuokaan. Ripottele päälle vielä juustoraastetta ja paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.






































































































Kunto 2009 messujen tuliaisia


Olin viikonloppuna töissä Kunto 2009 -messuilla, Helsingissä. Yrityksellämme on ollut siellä edustus jo useana vuonna, mutta olin itse tänä vuonna ekaa kertaa töissä kyseisessä tapahtumassa. Olen toki aikaisemminkin vieraillut siellä, mutta olen silloin osallistunut tapahtumaan urheilukisojen takia. Töiden lomassa mukaan tarttui muutamia heräteostoksia. Huomasin ihmisten kantavan Forsmanin -tuotepusseja ja pitihän se heti selvittää, missä kyseisen yrityksen myyntipaikka on. Ja sieltä löytyikin hirveästi kaikkea kivaa. Sorruin tarjoukseen 3 pussia/ 5 eurolla ja valitsin laajasta valikoimasta seuraavat teet: Tuhat ja yksi yötä, India Chai-Latte ja Russia Samovar Blend. Tänä iltana maistelin näistä ensimmäistä eli India Chai-Lattea ja oli muuten hyvää! Ja mitkä tuoksut noista pusseista lähtee! :)



Forsmanin teepussien lisäksi mukaan messuilta lähti myös kvinoa-spelt-couscous:ia. En ole aikaisemmin tehnyt couscou:ia, mutta kiinnostuin tuotteesta speltin takia. Lisäksi ostin A.Vogel:in Molkosan Vitality:a, koska sen luvattiin tasapainottavan vatsan toimintaa. En tiedä johtuuko Molkosanista vai ei, mutta viimeiset kolme päivää minulla on todistetusti ollut parempi olo vatsassa. Kuulun niihin ihmisiin, jotka reagoivat kaikkeen aina vatsalla ja tämän takia olisi enemmän kuin hienoa, mikäli tuotteesta olisi apua. Joudun viisauden hampaan poiston takia syömään muutaman päivän antibioottikuurin ja käytin sen takia Molkosania tänäänkin aamuisen lasillisen lisäksi urheilujuomana. Ja täytyy sanoa, että vatsa voi paremmin taas sen jälkeen. Mielenkiinnolla jäädään odottelemaan, onko tuotteesta hyötyä pidemmälläkin aikavälillä.

Kana-vuohenjuustopasta




Tässä vielä viime viikon ruokakokeiluja. Ruoka oli aivan taivaallisen hyvää, vaikka alkuviikosta poskea kohti kasvanut viisaudenhammas vaikeuttikin sen syömistä. Suuta ei saanut auki kuin sen verran, että pieni haarukallinen mahtui ujuttamalla sisään. Onneksi se saatiin poistettua eilen (maanantaina). Käytin aurinkokuivattua tomaattia ensimmäistä kertaa pastakastikkeessa ja täytyy ihmetellä, että miksi siihen meni näin kauan. Tämän loistavan reseptin keksin jälleen kerran Pippurimyllyltä (kiittää ja kumartaa, :D ). Maustoin ruoan hieman omaan tyyliini, mutta muuten resepti on lähellä alkuperäistä.

300 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
broilerimaustetta
paprika -maustetta
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 dl Valio täyteläinen ruoka -kermaa (2 % rasvaa)
100 g Valio Viola vuohenjuusto-aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa (12 % rasvaa)
vettä
n. 6 aurinkokuivattua tomaattia
basilikaa

Lisäkkeeksi:
1 dl pennepastaa/annos

Keitä pasta kypsäksi. Ruskista broilerisuikaleet pannulla ja mausta broilerimausteella sekä paprika -mausteella. Lisää pilkottu sipuli ja valkosipulin kynnet kuullottumaan. Lisää joukkoon ruokakerma ja kiehauta. Sulata tuorejuusto kastikkeen sekaan ja lisää vettä tarpeen mukaan. Anna hautua hetki ja lisää lopuksi pilkotut aurinkokuivatut tomaatit. Mauste tuoreella basilikalla. Tarjoa kastike pastan kanssa.


Feta-porkkanasosekeitto



Lisää kasvissosekeitto -reseptejä... Olisin ajatellut, että feta olisi maistunut keitossa voimakkaammin. Parhaiten makua tuli "koristeeksi" jätetyistä fetapaloista. Joka tapauksessa oikein maukasta keittoa. Alkuperäinen resepti on rosvottu Reseptirosvolta, ja olen muokannut sitä hieman omanlaisekseni.

n. 500 g porkkanoita
1 sipuli
5 dl vettä
1,5 rkl kasvisfondia
mustapippuria
n. 1 dl Valio täyteläinen ruoka -kermaa (2 % rasvaa)
100 g fetaa (osa koristeluun)


Kuori ja paloittele porkkanat sekä sipuli. Kuumenna vesi ja lisää siihen kasvisfondi. Keitä kasviksia noin 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Lisää kerma ja osa fetasta. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Koristele annokset lopuilla fetakuutioilla.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Kanelipullat



Samalla kun tein viikonloppuna pähkinäsuklaapullia, sain idean tehdä puolesta taikinasta perinteisiä kanelipullia. Nämä pullat on tehty ihan omasta muistista, niin kuin äiti aina teki kanelipullat. Taikina on tehty vähän runsaskuituisemmaksi niin, että käytin puolet jauhoista tavallisia ja puolet täysjyvävehnäjauhoja. Taikina onnistuikin tällä kertaa hyvin, eikä koostumus kärsinyt täysjyvävehnäjauhoista.

(5-6 pellillistä)
5 dl rasvatonta maitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1/2 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 g voita tai margariinia
n. 15 dl vehnäjauhoja (tai 7 1/2 dl tavallisia vehnäjauhoja + 7 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja)

Täyte:
n. 75 g voita/margariinia
sokeria
kanelia

Voiteluun:
1 muna

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää jauhoja pienissä erissä ensin noin 11 dl verran. Sekoita. Sulata voi/margariini ja lisää taikinan joukkoon. Lisää tämän jälkeen vielä loput jauhoista. Vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia. Vaivaa kohonneesta taikinasta ensin ilmakuplat pois ja jaa se sitten kahteen osaan. Käsittele yksi puolikas kerrallaan. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä noin 30x80 cm kokoiseksi levyksi. Sulata voita sen verran, että se pehmenee ja on helppo levittää. Levitä se sitten kauttaaltaan koko taikinalle. Ripottele päälle sokeria ja reilusti kanelia. Kieritä taikina rullalle ja nipistä saumakohdasta tiukasti umpeen. Leikkaa noin 2 cm paksuiksi paloiksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota vielä 10 minuuttia leivinliinan alla. Voitele munalla. Paista 200-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia, niin että pullat saavat hieman väriä.



















































maanantai 9. maaliskuuta 2009

Pähkinäsuklaapullat




Viikonloppuna piti tietysti päästä kokeilemaan jotain uutta leipomisreseptiäkin ja stressintäyteisen tenttiviikon jälkeen teki mieli näitä Kinuskikissan pähkinäsuklaapullia (hitusen kevennettynä versiona). Ja oli hyvvee! :) Mieskin rakastu näihin, vaikka luulinkin hänen pitävän näitä liian makeina. Tein samalla pieniä kokeiluja pullataikinan suhteen. Koska laskiaispullaepisodi meni niin kuin meni, päätin nyt tehdä kaksi eri taikinaa (kokeilumielessä!), joihin toisesta laitoin pelkkiä tavallisia vehnäjauhoja (tämä pähkinäsuklaapullien ohje) ja toiseen taikinaan (kanelipullat) laitoin puolet tavallisia ja puolet täysjyvävehnäjauhoja. Myös jälkimmäinen onnistui aivan erinomaisesti. Jopa äitini myönsi, ettei täysjyväjauhoja huomannut enää taikinan koostumuksessa. Itse tein tällä kertaa taikinaa yhteensä 15 desilitrasta jauhoja. Eli 7,5 desilitraa/taikina. Laitan tähän nyt kuitenkin taikinan ohjeen sen mukaan, jos tekisi vain yhden taikinan.

(5-6 pellillistä)

Taikina:
5 dl rasvatonta maitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1/2 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 g voita tai margariinia
n. 15 dl vehnäjauhoja (tai 7,5 dl tavallisia vehnäjauhoja + 7,5 dl täysjyvävehnäjauhoja)

Täyte:
Pähkinäsuklaalevitettä (esim. Nutella)

Voiteluun:
1 muna


Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää jauhoja pienissä erissä ensin noin 11 dl verran. Sekoita. Sulata voi/margariini ja lisää taikinan joukkoon. Lisää tämän jälkeen vielä loput jauhoista. Vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia. Vaivaa kohonneesta taikinasta ensin ilmakuplat pois ja jaa se sitten kahteen osaan. Käsittele yksi puolikas kerrallaan. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä noin 30x80 cm kokoiseksi levyksi. Levitä pinnalle pähkinäsuklaalevitettä. Kieritä taikina rullalle ja nipistä saumakohdasta tiukasti umpeen. Leikkaa noin 2 cm paksuiksi paloiksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota vielä 10 minuuttia leivinliinan alla. Voitele munalla. Paista 200-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia, niin että pullat saavat hieman väriä.














































































Indian Curry -kanaperunalaatikko




Viikonloppuna oli vuorossa tämmöistä pöperöä, jonka alkuperäisen reseptin löysin Kaisan blogista. Vaikka lauantai-päivä osoittautui kiireiseksi onnistui tämän ruoan tekeminen melko kätevästi siten, että minä hoidin perunat ja salaatin, mies laittoi kanan ja sitten laitettiin ruoka uuniin sillä aikaa kun itse menin ratsastustunnille. Kotiin tultuani ruoka oli valmista. :)

(4 annosta)
reilu 1 kg perunoita
600 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1 prk Indian Curry -ruoanlaittofraiche:ä
2 dl Valio täyteläinen ruoka -kermaa (rasvaa 2 %)
1/3 pkt Koskenlaskija voimakasta
1 1/2 rkl kanafondia
paprika -maustetta
chilimaustetta

Pinnalle:
kevyt juustoraastetta

Kuori ja viipaloi perunat. Laita perunaviipaleet öljyttyyn uunivuokaan. Ruskista broilerin fileesuikaleet. Mausta paprika- ja chilimausteella. Lisää kerma, Indian Curry -ruoanlaittofraiche, Koskenlaskija sekä kanafondi. Lisää seos uunivuokaan ja sekoita niin, että broileria ja perunoita tulee tasaisesti koko uunivuokaan. Ripottele pinnalle hieman juustoraastetta. Paista 200-asteisessa uunissa noin 1 tunti. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Tarjoile salaatin kanssa.


















tiistai 3. maaliskuuta 2009

Bataatti-pastalaatikko




Takaisin arkeen! Mutta onneksi arjen ei tarvitse tarkoittaa tylsää ruokaa, vai mitä! ;) Tänään kokeilin tällaista Ruokamaailmasta bongaamaani bataatti-pastalaatikon ohjetta. Maku oli yllättävän "monivivahteinen" kasvisruoaksi, jossa ei loppujen lopuksi ole montaa pääainesosaa. Syy miksi tällä kertaa erityisesti halusin tehdä laatikkoruokaa oli, että minulla on tenttiviikko meneillään ja samalla aloitan myös uudessa työpaikassa. Keskiviikon ja perjantain välisenä aikana ei siis jää paljoa aikaa ruoanlaitolle, joten piti tehdä jotain mistä riittää muutamaksi päiväksi. Einesruokiin kun en mielelläni sorru.

(3-4 annosta)
n. 800 g bataattia
n. 3 rkl öljyä
1 tl suolaa
ripaus pippurisekoitusta
5 dl (vehnänalkio) pastaa
2 kananmunaa
200 g Valio Viola valkosipulituorejuustoa (rasvaa 2 %)
2 dl rasvatonta maitoa tai soijamaitoa
4 rkl soijakastiketta
2-3 valkosipulin kynttä
150 g pakastepinaattia
tuoretta basilikaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Öljyä uunivuoka. Ota pakastepinaatti sulamaan jo tässä vaiheessa. Kuori bataatit ja pilko pieniksi paloiksi. Levitä kuutiot uunivuoan pohjalle. Valmista mausteöljy sekoittamalla öljy, suola ja pippuri keskenään. Sekoita mausteöljy bataattipalojen joukkoon. Kypsennä uunin keskitasolla 15-20 minuuttia, kunnes bataatit ovat pehmeitä. Keitä tällä välin pasta. Valuta keitetty pasta ja lisää bataatinpalojen joukkoon. Valmista tuorejuusto-munamaitoseos sekoittamalla kananmunat, tuorejuusto, maito sekä soijakastike keskenään. Kuori ja murskaa joukkoon valkosipulinkynnet. Lisää myös hieman sulanut pinaatti seoksen joukkoon. Hienonna lopuksi basilika ja lisää seokseen. Sekoita uunivuoassa keskenään bataatinpalat, keitetty pasta ja tuorejuusto-munamaitoseos. Kypsennä uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia.










































Tonnikalapasta




Ja lisää mökillä tehtyjä ruokia, joista en osaa vielä poistaa tuota "ihanaa" muoviliinaa taustalta. :D Tämä tonnikalapasta on mielestäni kaukana usein opiskelijaruoaksi mielletystä ruokalajista. Siksi kai olenkin tehnyt sitä jo useamman kerran. Alkuperäinen resepti löytyy K-RuokaPirkasta.

(3-4 annosta)
1 sipuli
öljyä
2-3 tlk tonnikalaa vedessä
1 tlk (500 g) tomaattimurskaa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
n. 1 dl Valio täyteläinen ruoka -kermaa (rasvaa 2 %)
tuoretta basilikaa

Päälle:
parmesaania raastettuna

Lisäksi:
1 dl pennepastaa/syöjä

Keitä pasta ohjeen mukaan. Hienonna sipuli ja kuullota sitä hetki öljyssä. Lisää valutetut tonnikalat ja tomaattimurska. Mausta kastike suolalla ja pippurilla. Anna paistua hetken. Lisää lopuksi ruokakerma ja hienonnettu basilika. Kaada kastike pastan päälle. Koristele raastetulla parmesaanilla ja tuoreilla basilikan lehdillä.


Valkosuklaa-Daimkakku




No niin, nyt ois sitten mökkiviikonloppu vietetty ja voin laittaa tänne päivityksiä, mitä siellä tuli herkuteltua. Eli niin kun kerroin, päätettiin naisten kesken että sinne mökillehän ei sitten tosiaankaan lähetä millään makkaralinjalla. Suolasta puolta edusti pinaattinen broileri-paprikapiirakka, joka muuten oli todella hyvää. Ja vastapainoksi tein tällasen valkosuklaa-daimkakun. Väsäsin kakun vasta paikan päällä, joten laitan nätimpiä kuvia (ilman kaunista muoviliinaa taustalla) sitten kun opin käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa. Ohjeen poimin Open Café:lta enkä sitten alottelijana hoksannut, että täytteen mittasuhteet oli jollekin jättiläiskakulle suunniteltu. :D T'äytettä ois siis riittänyt vaikka parille kakulle. Tästä viisastuneena laitan tähän nyt ohjeen, josta riittää täytettä yhteen normaalikokoiseen irtopohjavuokaan. Kakku oli muuten uskomattoman hyvää, eikä ollenkaan liian makeaa! :)

Pohja:
300 g Suklaa digestive -keksejä
100 g voita

Täyte:
1 prk Flora Vispiä
1 levy (120 g) Pandan valkosuklaata
1 prk maitorahkaa (vähärasvainen)
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
4 liivatetta
2 rkl sitruunamehua
2-3 isoa Daim-patukkaa

Murenna keksit ja sekoita sulatettu rasva keksimurujen joukkoon. Painele muruseos irtopohjavuoan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5-10 minuutiksi. Vatkaa sillä välin kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla sekä vanilliinisokerilla. Lisää joukkoon maitorahka. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Rouhi Daim-patukat. Sekoita sulatettu suklaa, daimrouhe ja sitruunamehu kermavaahtoseokseen. Puserra liika vesi liivatteista ja sulata ne tilkkaan (n. 1/2 dl) kiehuvaa vettä. Kaada liivateseos ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan murupohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa 2-4 tuntia tai seuraavaan päivään.