tiistai 17. maaliskuuta 2009

Silakka-kasvislaatikko




Katsoin pitkästä aikaa televisiosta Kotikokit -ohjelmaa, jossa oli tällä kertaa teemana silakat. Niistä tehtiin jos jonkinlaista ruokalajia ja päätin kokeilla tätä silakka-kasvislaatikon reseptiä, kun paikallisessa Citymarketissa oli vielä sopivasti silakkafileet tarjouksessa. En ole aikaisemmin valmistanut silakkaakaan, mutta helppoahan se oli, kun silakkafileet ovat valmiita käytettäviksi ihan sellaisenaan. Tein hieman isomman satsin kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten ajattelin lisätä myös munamaidon määrää (5 dl maitoa ja 2 kananmunaa), totesin kuitenkin ruoasta tulevan tällöin liian "vetistä" (nestettä on liikaa) ja laitoinkin tähän ohjeeseen munamaidon alkuperäisessä suhteessa. Jätin ohjeesta pois tillin, mutta mikäli siitä sattuu pitämään, voi sen lisätä ohjeeseen.

400-500 g silakkafileitä
4 tomaattia
1 isohko kesäkurpitsa
3 kananmunaa
4-5 isoa perunaa
kevyt juustoraastetta
suolaa
valkopippuria
öljyä

Munamaito:
3 dl rasvatonta maitoa
2 kananmunaa
suolaa
valkopippuria

Keitä perunat ja kananmunat. Öljyä uunivuoka. Lähde tällä välin kasaamaan laatikkoa kerroksittain. Pese ja viipaloi kesäkurpitsa. Lado pohjimmaiseksi puolet kesäkurpitsan viipaleista. Laita niiden päälle tomaattiviipaleet sekä hieman juustoraastetta. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lado seuraavaksi puolet silakkafileistä. Silakkafileet ovat valmiita ihan sellaisenaan, kun ne ostaa kalatiskiltä. Murskaa keitetyt perunat ja kananmunat haarukalla ja sekoita ne toisiinsa. Kaada peruna-kananmunaseos silakkafileiden päälle. Lado toinen kerros silakkafileitä. Valmista munamaito ja kaada se vuokaan. Ripottele päälle vielä juustoraastetta ja paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.






































































































2 kommenttia:

  1. Hauska resepti ja kiva blogi muutenkin :) Silakkaa tuleekin tehtyä hirmu vähän vaikka se on hyvää ja halpaa.

    VastaaPoista
  2. Hannn: Kiitoksia! Saa tulla vierailemaan uudestaankin! :) Pitää yrittää keksiä jatkossa myös muita kalareseptejä, mahdollisesti myös silakasta.

    VastaaPoista