tiistai 3. maaliskuuta 2009

Bataatti-pastalaatikko




Takaisin arkeen! Mutta onneksi arjen ei tarvitse tarkoittaa tylsää ruokaa, vai mitä! ;) Tänään kokeilin tällaista Ruokamaailmasta bongaamaani bataatti-pastalaatikon ohjetta. Maku oli yllättävän "monivivahteinen" kasvisruoaksi, jossa ei loppujen lopuksi ole montaa pääainesosaa. Syy miksi tällä kertaa erityisesti halusin tehdä laatikkoruokaa oli, että minulla on tenttiviikko meneillään ja samalla aloitan myös uudessa työpaikassa. Keskiviikon ja perjantain välisenä aikana ei siis jää paljoa aikaa ruoanlaitolle, joten piti tehdä jotain mistä riittää muutamaksi päiväksi. Einesruokiin kun en mielelläni sorru.

(3-4 annosta)
n. 800 g bataattia
n. 3 rkl öljyä
1 tl suolaa
ripaus pippurisekoitusta
5 dl (vehnänalkio) pastaa
2 kananmunaa
200 g Valio Viola valkosipulituorejuustoa (rasvaa 2 %)
2 dl rasvatonta maitoa tai soijamaitoa
4 rkl soijakastiketta
2-3 valkosipulin kynttä
150 g pakastepinaattia
tuoretta basilikaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Öljyä uunivuoka. Ota pakastepinaatti sulamaan jo tässä vaiheessa. Kuori bataatit ja pilko pieniksi paloiksi. Levitä kuutiot uunivuoan pohjalle. Valmista mausteöljy sekoittamalla öljy, suola ja pippuri keskenään. Sekoita mausteöljy bataattipalojen joukkoon. Kypsennä uunin keskitasolla 15-20 minuuttia, kunnes bataatit ovat pehmeitä. Keitä tällä välin pasta. Valuta keitetty pasta ja lisää bataatinpalojen joukkoon. Valmista tuorejuusto-munamaitoseos sekoittamalla kananmunat, tuorejuusto, maito sekä soijakastike keskenään. Kuori ja murskaa joukkoon valkosipulinkynnet. Lisää myös hieman sulanut pinaatti seoksen joukkoon. Hienonna lopuksi basilika ja lisää seokseen. Sekoita uunivuoassa keskenään bataatinpalat, keitetty pasta ja tuorejuusto-munamaitoseos. Kypsennä uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia.










































2 kommenttia:

  1. nam, näyttääpä herkulliselta :D KAsvisruuat ovat minun mieleeni, bataatti varmasti antaa maukasta makuvivahdetta ruokaan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia Niiskuneidille kommentista! :) Itsekin olen huomannut viimeaikoina tekeväni yhä enemmän kasvisruokia. Kyse ei kai ole mistään tietoisesta valinnasta, vaan olen yksinkertaisesti löytänyt niin monta mielenkiintoista kasvisruokareseptiä, joita olen halunnut kokeilla. Bataatti on kieltämättä minun makuuni, vaikka ensimmäisellä kokeilu kerralla (aikoja sitten uunijuureksia tehdessäni) maistuikin melko makealta.

    VastaaPoista